Lapsen etu on nauttia ajasta rakastavien ja hyvää huolta pitävien vanhempien seurassa

Keskiviikko 11.11.2015 klo 22:46


Eilen oli täysistunnossa käsittelyssä Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta (HE 80/2015 vp). Hallituksen esityksen mukaan subjektiivista päivähoito-oikeutetta rajoitetaan siten, että esim työttömällä tai toista lastaan kotona hoitavalla on täysipäiväisen päivähoito-oikeuden sijaan tulevaisuudessa oikeus pitää lastaan päiväkodissa 20 tuntia viikossa joko niin että on tiettyinä päivinä täyspitkät päivät tai niin, että on joka päivä puoli päivää. Esityksen mukaan, jos lapsen etu sitä vaatii, hän voi olla vanhemman em. olosuhteista riippumatta kokopäiväisesti päivähoidossa. Mielestäni esitys on hyvä ja edelleen tukee lapsen oikeuksia -myös oikeutta olla rakastavien ja huolehtevien vanhempiensa seurassa riippumatta koulutustaustasta. Tutkimustenkin mukaan suurin osa kansasta tukee subjektiivisen päivähoidon rajaamista. Salissa kuitenkin alkoi vimmattu kauhistelu siitä kuinka lapsen etua sorretaan, kun ei saakaan korkeakoulutetun päiväkotihenkilökunnan tarjoamaa varhaiskasvatusta yhtä pitkään kuin ennen, jos vanhemmat, tai jompi kumpi vanhemmista on kotona työttömyyden takia tai hoitaa toista lastaan kotona.

Oma puheenvuoroni aiheutti debatissa sen verran möykkää, etten omaa ääntäni ollut kuulla. Pistinpä volyymiä kaakkoon ja jatkoin sitkeästi sanomiseni loppun:

Täysistunto
Tiistai 10.11.2015 klo 13.59
4
15.18VeeraRuoho ps(vastauspuheenvuoro)
"Arvoisa rouva puhemies! Minä mietin mielessäni, mitä ne vanhemmat, jotka parhaillaankin hoitavat lapsiaan, ovat työttömiä ja vähän koulutettuja, miettivät kuunnellessaan teitä, arvoisat kansanedustajat, jotka suorastaan kauhistelette näitten työttömien mukamas laadutonta kasvatusta. (Eduskunnasta: Herranjestas! — Välihuutoja) Retoriikkanne mukaan vain korkeakoulutetun päiväkotihenkilökunnan varhaiskasvatus olisi ainoa tie hyvään tulevaisuuteen. 
Äitinä koen olevani myös tässä asiassa asiantuntija. Enemmänkin tuolla päiväkotien puolella henkilökunta on huolissaan siitä, jos lapsi joutuu olemaan pitkän päivän päiväkodissa."

Avainsanat: subjektiivinen päivähoito-oikeus, varhaiskasvatus, päivähoidon rajaaminen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini