Syrjäytymisen ennaltaestäminen, joa on myös turvallisuusasia, onnistuu varhaiskasvatukseen panostamalla

Maanantai 25.9.2017 klo 11:01 - Veera Ruoho


Täysistunnon puheenvuoro PTK 91 2017 vp Täysistunto Torstai 21.9.2017 klo 9.59—21.24

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018

Hallituksen esitys HE 106/2017 vp

klo 21.00 VeeraRuoho kok

" Arvoisa puhemies!

 Syrjäytymisen ennalta estäminen on myös turvallisuusasia. Se on henkilön itsensä kannalta — valitettavan moni syrjäytynyt päätyy itsemurhaan tai onneksi harvemmin kohdistaa väkivaltaa muita kohtaan. Erityisen haavoittuvaisessa asemassa tältä kannalta katsottuna ovat tietenkin maahanmuuttajataustaiset. Sen takia menen varhaiskasvatukseen ja totean, että maahanmuuttajataustaisten lasten etu on päästä osallistumaan varhaiskasvatukseen mahdollisimman hyvin kielen oppimisen turvaamiseksi ja koko perheen kotoutumisen edistymiseksi.  

 

Varhaiskasvatuksen etuihin liittyykin sen merkittävä vaikutus maahanmuuttajataustaisten oppilaiden koulumenestykseen. Pisa-tutkimuksissa on havaittu, että varhaiskasvatuksen piirissä olleet maahanmuuttajataustaiset lapset menestyvät niissä selkeästi paremmin kuin ne, jotka eivät sen piirissä ole olleet. Erot suoritustasoissa vastaavat pahimmillaan kahta kouluvuotta. Täällä on todettu jo useamman vuoden aikana eri ryhmistä, että Suomessa kotoutuminen ei ole ollut kovin onnistunutta, mutta juurikin tähän panostamalla, varhaiseen lapsuuteen, me voimme pitää ihmiset heti alusta asti mukana. 

 Arvoisa puhemies!

 Lisää lasten ja perheiden hyvinvoinnista:  

Kaikilla lapsilla on säilynyt ja säilyy oikeus 20 tuntiin varhaiskasvatusta viikossa. Varhaiskasvatusmaksuja alennetaan 70 miljoonalla eurolla ensi vuoden alusta alkaen, ja tämä tuo, kuten tänään useamman kerran on jo mainittu, 6 700 perhettä maksuttoman varhaiskasvatuksen piiriin. Samalla varhaiskasvatusmaksujen sisaralennus nostetaan 50 prosenttiin. Lisäksi hyvä hallitus on päättänyt käynnistää kokeilun viisivuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta, ja tähän kokeiluun käytetään 5 miljoonaa euroa valtion rahoitusta.  

 

Otan esimerkkejä näitten maksujen kevennysten taloudellisista vaikutuksista perheisiin. Keskituloinen kahden lapsen perhe säästää maksualennusten ansiosta vuodessa noin 1 000 euroa. Sama keskituloinen kahden lapsen perhe menettää lapsivähennyksen poistumisen takia 200 euroa vuodessa. Nämä kun netotaan keskenään, perhe jää noin 800—1 000 euroa plussalle, riippuen tapauksesta. Alle keskituloinen kahden lapsen perhe säästää vuodessa yli 1 500 euroa, maksut laskevat 137 euroa kuussa. Suurimmat alennukset perheille ovat jopa 2 800 euroa vuodessa. Mitä nämä maksujen kevennykset tekevät? Ne parantavat merkittävästi työnteon kannustimia.  

 

Hallitus käynnisti perhevapaauudistuksen, jolla tavoitellaan korkeampaa varhaiskasvatuksen osallistumisastetta, perheiden arkeen joustavuutta, vanhempien välistä tasa-arvoa ja korkeampaa työllisyysastetta. Kokoomuksen perhevapaamalli täyttää kaikki tavoitteet ja mahtuu kaiken päälle julkisen talouden raameihin. Tällä varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostolla pyritään tukemaan koulutuspolkuja aina lapsuudesta alkaen.

 Varhaiskasvatukseen osallistuminen parantaa tutkitusti lapsen edellytyksiä ja valmiuksia kouluttautua tulevaisuudessa. Suomi on varhaiskasvatukseen osallistumisessa muita Pohjoismaita ja OECD-tasoa jäljessä, ja nyt tähän puututaan. Kiitos, hyvä hallitus! "

Avainsanat: syrjäytyminen, itsemurha, väkivalta, maahanmuuttajataustaisten lasten koulumenestys, kotoutuminen, 6700 perhettä maksuttoman varhaiskasvatuksen piiriin, varhaiskasvatusmaksujen alennukset, Kokoomuksen perhevapaamalli, perheet,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini